perjantai 27. toukokuuta 2011

I Will miss u

Mun piti kirjoittaa tänne uusista vaatteista, leffoista missä oon nyt käynyt, viimeisestä viikosta samassa koulussa, uudesta hiusväri sekoituksesta ja kaikesta muusta mitä oon viimeaikoina tehnyt.
Jotkut varmaan tietävätkin että mun rakas lemmikkisiili Elmeri on nukkunut pois ja mulla ei ole ollut nyt vaa fiilistä kirjoitella mitään. Ajattelin kuitenkin tässä viikonlopun aikana tehdä toisen postauksen jossain välissä. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa tänne mun sydäntäsärkevän suloisesta Elmeristä.



Muistan vielä kun mä ja Veera käytiin joka päivä eläinkaupassa haaveilemasta omasta lemmikistä. Me ollaan oltu aina eläinystäviä ja halusimme niin kovasti jonkun eläimen omaksi. Rakastuin siileihin heti kun näin eläinkaupan seinällä lehtijutun piikikkäistä ystävistä. Siilit on niin erikoisia ja kiinnostavia, eikä niitä löydy ihan joka kodista. Me kinuttiin omaa siiltä varmaan kolme kuukautta ja voin vain kuvitella kuinka ärsyttävää se oli äidin kannalta. :D Yhtenä onnellisena päivänä saatiin tietää että meille tulisi syntymäpävälahjaksi pieni poika siili, olin niin onnellinen.



Me tiedettiin heti mikä sen nimeksi tulisi, se näytti ihan Elmeriltä! Se oli niin pieni ja söpö, että ekana iltana en varmaan muuta tehnytkään kun katsonut kun se nukkui omassa pesässään. Aluksi se oli tosi ujo. Se piiloutui aina sohvan tai tason alle ja katseli sieltä meidän touhuja. Lopulta se uskaltui liikkumaan talossa ja tutkimaan paikkoja, välillä liiankin tarkasti. Kerran se piiloutui mun vaatekkaappini kaikkein hankalimpaan paikkaan ja etsimme sitä koko illan. Lopulta se uskaltautui tulla syliin ja lopulta Elmeri viihtyikin hyvin tv:tä katsellen jonkun meidän kainalossa. Jos uusia ihmisiä tuli kylään, niin se aina piiloutui kainaloon ja kurkisteli välillä sieltä ulos.
Muistan kun se aina raapi pienillä tassuillaan mun oveani että tietäisin sen päästää sisälle huoneeseen. Veera ei oikein tykännyt päästää sitä omaansa, koska se yleensä käytti Veeran sängyn alusta vessana.. :D

 Elmeri oli tosi hyväluonteinen siili, se ei koskaan purrut tai edes yrittänyt purra meitä. Se ei edes mennyt melkeen koskaan palloksi kun me pidettiin sitä sylissä. Ainoot poikkeukset oli tietysti kun yritettiin pestä sitä, silloin kyllä tarvitsi hanskoja että saisi sen edes jotenkin pysymään paikoillaan. Nyt en voi enää pitää sitä sylissä ja ihastella kuinka suloinen ja viisas se on.  Haudattiin se tohon meidän pihalle ja haetaan siihen joku kaunis kivi päälle. Se sai mut aina hymyilemään ja mulla on jo nyt kauhee ikävä sitä. :--/ Kiva jos luitte!

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. ;c apua *hug* ♥ mutta hey se tulee kumminki aina olee sun oma reikäkorva ♥ (:: aina muistoissa mukana

    VastaaPoista