perjantai 29. huhtikuuta 2011

Here we are living it up





Pääsiäisloma meni melkein kokonaan kotona Turun perukoilla oleillen. :D Jotain meidän sukulaisia tuli pohjoisesta käymään ja perjantaikin menkin kokonaan siivotessa. Siivosin kokonaan mun vaatehuoneeni, mitä en ole koskaan tehnyt ja siksi sen järjestelyyn kului noin 5 tuntia, mutta se kannatti! Löysin vaikka mitä, kauan sitten ostettuja vaatteita, RAHAA, kaikkea hyödyllistä rojua (mitä en kuitenkaan tarvitse missään.) ynm. Vaatteita löysin ison kasan ja olisin voinut tehdä kokonaisen postauksenkin niistä mitkä tuntuvat nyt ihan uusilta.
Muuta hyödyllistä en sitten koko lomana tehnytkään, kavereita näin sunnuntaina.

Oon yrittänyt siirtää kännykästä Enriquen keikalta otettuja kuvia ja nyt onnistuin. Nä on kyllä sen verran huonolaatuisia, että en viitsi tehdä niistä kokonaista postausta.. :s


Hitto mä rakastan ton naisen ääntä. Koko pääsiäisloman jäädytin näitä kappaleita ja toi ääni on vaan niin jumalainen että ei voi olla muutakuin kateellinen! Tässä kappaleessa on niin ihana syön sinut elävältä- meininki, oon rakastunut! :D

Tä uudempikin on hyvä, vaikka on aika paljon eri tyylinen kuin tuo vanha tuotanto. Onneksi toi ääni on pysynyt samana. :D

Mulla alkoi nyt etäviikko koulusta, eli siis järkyttävä määrä kotona tehtäviä tehtäviä. Ajattelin tehdä ne pois alta jo heti sunnuntaina ja maanantaina niin koko loppuviikko olis ihan vapaa. Loppuviikolla käyn kampaajalla ja toivon että lähtis paljon tukkaa päästä :D Tä mun juurikasvukin alkaa jo pian näkyä häiritsevästi niin hyvään aikaan pääsen senkin taas värjäämään.

 Nyt tänään alottelen lomaa ja menen illalla kavereiden kanssa jokirantaan! Pitäkää kaikki hauska vappu:)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

SHOOOOOPPING

Tein viimein uuden bannerin! =)

Mun piti kirjotella viimeviikon keikoista tänne, mutta se on jotenkin tässä jäänyt... saamatonta! :---( Teen sitten ison postauksen keikoista kun aikaa on taas enemmän. Ainakin ens viikolla kun  tet-viikko alkaa, että kaikki turkulaiset vaan bongaamaan muo tiimarissa munien kanssa hääräämästä. :D En oo oikeen kauhean innostunut tosta viikosta, vaikka yleensä se on ollut ihan jees.

Oon nyt taas innostunut shoppailemaan iloisen värisiä vaatteita mun mustien talvivaatteiden seuraksi. ^^ Olisiko keväällä asiaa tähän? Tässä kuvia niistä:


Oli huono hiuspäivä.. :D Toi lappuhaalari oli vain niin söpö että oli pakko ostaa.

  Ginasta löysin, (Veera löysi) söpön vaaleenpunaisen paidan mikä maksoi vain 4.90 joten sekin tuli ostettua.
Pinkit tennarit, vanhat oli sen verran törkeän näköiset että pakko taas ostaa uudet ja pinkkiä väriä ei ole vielä ollutkaan mulla tennareissa.

Söpön värinen toppi carlingsista jonka oikeestaan ostin viime Helsingin reissulla. Mun Daniel häntäkin on päässyt kuvaan. :D

maanantai 4. huhtikuuta 2011

April


Selailin eilen yöllä kaikkia mun koneen vanhoja kuvatiedostoja ja löysin kuvat viimevuoden keväältä! Viimevuoden kevät oli omien muistojen mukaan täynnä kaikkea kivaa esimerkiksi Automatic eyen keikka Iidiksen kanssa, tivoli Sinin ja Heidin kanssa, vappu... ynm. :) Päätin tehdä tälläisen pienen kuvapostauksen viimevuoden kuvista mitä löysin :D Noi päivät oli ihan parhaita, täynnä aurinkoa, kavereita ja naurua!







lauantai 2. huhtikuuta 2011

Mun piti muokata tän blogin koko ulkonäköä, mutta maanantaina ihanaksi yllätykseksi sairastuin ja olen nyt ollut koko tän viikon kipeenä... :/ Ensin oli vatsatauti ja sitten nousi kuume, kurkkukin oli ihan kamalan kipeä ja pää särki niin paljon että en pystynyt edes nousemaan. Keskiviikkona myös Veera sairastui ja jäi mun seuraksi kotiin. Täällä me sitten yhdessä maattiin kuolleina, eikä edes jaksettu riidellä, siinä koko viikko oikeastaan menikin. Tänään ajattelin ensin lähteä kaupungille etsimään TET-paikkaa, mutta pyörrytti sen verran vielä että en jaksanut lähteä istumaan bussiin turhaan.




Oon nyt illalla kuunnellut Soundsin uusia kappaleita ja  The No No Song kuulostaa tosi kivalta! Ainakin kitara on siinä ihana. ;) En saanut linkitettyä sitä tähän, mutta tä Something to die for on myös hyvän kuuloinen!


JA muistin että ensi torstaina on Enrique Iglesiaksen keikka! Hassua kun en ole edes pahemmin miettinyt sitä, ajatellut aina vain että siihen on vielä aikaa. :D Kiva päästä näkemään sekin miekkonen livenä!